Erikoislinssit lapsille

ZEISS-linssit myopian hallintaan

Erikoistunutta huolenpitoa lasten silmille.

  • Teini-ikäinen ja kaksi nuorempaa lasta makaavat lattialla, ja heillä on ZEISS Myopia -linssit.
  • Onko pikkuisesi likinäköinen tai onko hänessä havaittavissa myopian merkkejä?
  • Huomaatko käyttäytymisen muutoksia, jotka voisivat olla yhteydessä näköön?
  • Oletko huolissasi hänen silmiensä terveydestä pitkällä aikavälillä?
Olet oikeassa paikassa. Lasten etenevän myopian hallinta varhaisessa vaiheessa voi auttaa välttämään vakavia näköongelmia myöhemmin elämässä. ZEISS-linssit myopian hallintaan on suunniteltu auttamaan alle 12-vuotiaiden lasten myopian etenemisen hidastamisessa – ja mahdollistamaan heille samalla selkeä ja miellyttävä näkeminen.

Perustiedot myopiasta.

Sen havaitseminen, että lapsen näkö ei ole sellainen kuin pitäisi, voi olla pelottavaa kenelle tahansa vanhemmalle. Olemme täällä auttamassa lapsesi silmien terveyden säilyttämisessä nyt ja tulevaisuudessa. Ennen kuin menemme ratkaisuihin, aloitetaan lasten myopian perusteista.

  • Kuva myooppisesta silmästä. Kuvasta näkyy, kuinka valo kohdistuu verkkokalvon eteen.

    Myopia, jota kutsutaan myös likitaitteisuudeksi tai likinäköisyydeksi, on näköongelma, joka aiheuttaa sumeaa kaukonäköä, koska valo kohdistuu silmän verkkokalvon eteen. Sen esiintyvyys lapsilla herättää yhä enemmän huolta maailmanlaajuisesti.1

    Etenevällä myopialla tarkoitetaan lasten likinäköisyyttä, joka pahenee nopeasti vuosi vuodelta, koska silmä jatkaa kasvamistaan pidemmäksi kuin sen pitäisi olla tietyssä iässä. Jos tällaista myopiaa ei hallita, se voi kehittyä vakavaksi likinäköisyydeksi, joka voi johtaa vakaviin komplikaatioihin myöhemmin elämässä.

  • Likinäköinen silmälasipäinen mies pitää taaperoa sylissään.

    Genetiikka

    Likinäköisten vanhempien lapsista tulee todennäköisemmin likinäköisiä. Yksi likinäköinen vanhempi voi kasvattaa myopian riskin kaksinkertaiseksi, ja kaksi likinäköistä vanhempaa voi tehdä riskistä viisinkertaisen.2

    Lapsia piirtämässä lattialla silmät lähellä paperia.

    Näkemiseen liittyvät tottumukset

    Aiheuttavatko puhelimet myopiaa? Voiko ruutuaika aiheuttaa myopiaa? Lisääntyvä lähityö sekä digilaitteiden ahkera käyttö tai kirjojen intensiivinen katselu todennäköisesti edistävät myopian kasvavaa esiintyvyyttä lapsilla.3

    Pieni tyttö pimeässä olohuoneessa katsomassa tablettia.

    Ympäristö

    Todisteet osoittavat, että luonnonvalon puute ja riittämätön ulkoilu voivat myötävaikuttaa myopian etenemiseen.3

  • Tyttö hieroo silmiään tehdessään koulutehtäviään.

    Myopian varhainen puhkeaminen merkitsee useampia etenemisen vuosia, mutta se myös yleensä etenee nopeammin nuorilla lapsilla. Alle seitsemänvuotiaiden myopiasta kärsivien lasten kohdalla on siksi suurempi riski, että myopia kehittyy voimakkaaksi.4

    Jos nuoren lapsen näköjärjestelmä ei toimi optimaalisesti, se voi vaikuttaa haitallisesti hänen kehitykseensä.3 Tämä puolestaan voi vaikuttaa näkemiseen liittyvään oppimiskykyyn ja itseluottamukseen, ja lapsen voi olla vaikeampi saavuttaa täysi potentiaalinsa.

    Siksi on paras keskustella ammattilaisen kanssa ja aloittaa myopian hoito niin pian kuin mahdollista.

ZEISS Myopia Management -linssejä käyttävä poika nojaa jumppapalloon ja pitää suurennuslasia toisen silmänsä edessä.

Yhdet silmälasit, kaksi tehtävää.

Multitaskauksen mestari.

Tavanomaiset yksiteholinssit ja piilolinssit korjaavat yleisesti likinäköisyyden – MUTTA ne eivät estä sen etenemistä. Etenevä myopia edellyttää erityisiä näkemisen apuvälineitä, joilla voidaan korjata kaukonäkö JA hallita lapsen silmien pidentymistä.

ZEISS on tehnyt yli vuosikymmenen ajan tutkimus- ja kehitystyötä myopian hallinnan alalla. Sen perusteella ovat syntyneet monitoimintoiset myopian hallintaan tarkoitetut silmälasimme, jotka on suunniteltu tarjoamaan lapsille selkeä, miellyttävä näkö sekä hidastamaan samaan aikaa myopian etenemistä.

Myopian hallinta lapsilla.

Mitä vanhemmat voivat tehdä auttaakseen?

Olivatpa lapset likinäköisiä tai eivät, kaikki lapset hyötyvät

Myopian puhkeamisen ehkäisemiseen ja hidastamiseen suositellaan vähintään kahta tuntia ulkoilua päivässä.5
ZEISS Myopia Management -linssejä käyttävä poika ulkona polkupyörällään.
Vältä lukemista lähietäisyydeltä, pidä säännöllisesti taukoja ja valvo tietoisesti lapsesi ruutuaikaa.5
Kaksi tyttöä katsovat digilaitteita suositellulta yli 20 cm:n etäisyydeltä.
Myopian varhainen havaitseminen ja hallinta ovat ratkaisevia. Suosittelemme vuosittaisia näöntutkimuksia.
Pienen pojan silmiä tutkitaan ZEISS IOLMasterilla.
Silmälasilinssit tehoavat vain, kun lapset käyttävät niitä. Tämä koskee myös myopian hallintaan tarkoitettuja linssejä.
Nuori poika, joilla on ZEISS MyoCare -linssit, katsoo suoraan kameraan.

Mitä vaihtoehtoja on saatavilla?

Myopiaan ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa ratkaisua. Silmienhoidon asiantuntija ottaa huomioon monia eri tekijöitä määrittäessään parhaan hoitovaihtoehdon lapsellesi. Tässä joitakin vaihtoehtoja:

Helpot, tehokkaat ja kajoamattomat – ne korjaavat ja hallitsevat myopiaa samanaikaisesti.
ZEISS MyoCare -linsseillä varustetut vaaleanpunaiset silmälasikehykset sinisen ilmapallon päällä.
Lapset voivat käyttää yöllä kovia erikoispiilolinssejä, jotka hidastavat myopian etenemistä ja mahdollistavat lapsille selkeän näön päivällä muuttamalla väliaikaisesti sarveiskalvon muotoa.
Kuva Ortho-K-piilolinssistä.
Jotkut pehmeät piilolinssit ehkäisevät myopian etenemistä erityisen muotoilun avulla. Lapset voivat käyttää niitä päivällä.
Kuva pehmeistä myopiapiilolinsseistä.
Optikko voi määrätä lääkkeitä, kuten pienen annoksen atropiinitippoja.
Kuva pipetistä.

Kaikki täydellisessä tasapainossa.

Niiden toiminta ei pilaa hauskuutta.

Lasten tulisi voida pitää hauskaa ilman rajoituksia. Linssin, joka hallitsee tehokkaasti myopian etenemistä, tulee olla myös mukava, mahdollistaa käyttäjälle selkeä näkö ja näyttää hyvältä. Tämä on haastava tehtävä linssisuunnittelijoille, mutta ZEISSin asiantutijat ovat ottaneet sen sydämen asiakseen.

ZEISSin myopian hallintaan tarkoitettuja linssejä käyttäessään lapsesi voi muun muassa lukea, leikkiä ulkona ja urheilla. Monimutkaisesta suunnittelustaan huolimatta ne näyttävät tavallisilta silmälaseilta ja tarjoavat täyden UV-suojan 400 nm saakka.

ZEISS MyoCare on uusin innovaatiomme myopian hallintaan. Siihen on sisällytetty tieteellisiä käsityksiä tutkimuksesta, näyttöön perustuvasta oppimisesta ja tehokkaista hoidoista.

ZEISS MyoCare- ja MyoCare S -linsseissä on patentoituja mikrorakenteita eli Cylindrical Annular Refractive Elements (C.A.R.E.) -elementtejä , jotka hidastavat silmämunan pidentymistä ja mahdollistavat hyvän, miellyttävän näön. MyoCare-linssien suunnittelussa on otettu huomioon lasten erilainen kyky mukautua silmälasilinsseihin, erityisesti eri ikäisinä.6

MyoCare®-linssit ZEISS C.A.R.E -teknologialla.

Lähikuva ZEISS MyoCare -linssistä, joka on tarkoitettu myopian hallintaan lapsilla.
KORJAUS Kirkas keskusalue
Kuva ZEISS MyoCare -linssistä, jossa näkyy keskellä kirkas alue, joka korjaa näön kohdistamalla valon verkkokalvolle.

Keskusalue mahdollistaa lapsille selkeän, terävän näön heidän katsoessaan suoraan ZEISS MyoCare -silmälasiensa läpi.

MUKAVUUS Tasapainoa toimeliaille silmille
Kuvassa näkyy ZEISS MyoCare -linssien toiminnallinen alue, jossa defokuksen alueet ja korjaavat alueet vuorottelevat.

Linssiin sisällytettävä ClearFocus-muotoilu mahdollistaa miellyttävän näkemisen kaikkiin suuntiin linssin takapinnan optimoinnin avulla. Se mahdollistaa tehokkuuden ja käyttömukavuuden tasapainon yhdessä ZEISS MyoCare -linssien toiminnallisen alueen kanssa, jossa korjaavat ja hallitsevat alueet vaihtelevat suhteessa 50:50.7

HALLINTAMINEN Toiminnallinen alue
Kuvassa näkyy ZEISS MyoCare -linssi, jonka C.A.R.E.-elementit luovat defokuksen alueita myopian etenemisen hidastamiseksi.

Linssin pinnalla on erityisiä C.A.R.E.® -elementtejä samankeskisissä kehissä, jotka ulottuvat keskustan kirkkaan alueen reunasta linssin reunaan saakka. Yhdessä niiden kanssa vuorottelevien korjaavien alueiden kanssa ne muodostavat toiminnallisen alueen.

Tulokset

  • 95 %

    Lähes kaikki ZEISS MyoCare -linssejä käyttävistä lapsista sanoivat kauko- ja lähinäkönsä olevan erittäin hyvä.7

  • 93 %

    Kaikki arvioivat lähinäkönsä hyväksi tai erittäin hyväksi.7

  • 70 %

    ZEISS MyoCare -linssejä käyttävillä 7–12-vuotiailla lapsilla silmien pituuden kasvu kehittyi keskimäärin 70 % lähemmäksi normaalisti näkevien lasten silmien pituuden kasvua.8

  • 68 %

    ZEISS MyoCare S -linssejä käyttävillä 7–12-vuotiailla lapsilla silmien pituuden kasvu kehittyi keskimäärin 68 % lähemmäksi silmän normaalia fysiologista kehitystä.7

Kerrataanpa.

Mitä muuta pitäisi ottaa huomioon?

Varmistetaan, että lapsesi silmistä huolehditaan hyvin.

Hyvässä linssissä on monia aineksia.

Lapsesi silmät

Tarvitseeko lapsesi myopian hallintaan tarkoitetut linssit? Vastaus riippuu myopian vakavuusasteesta ja etenemisnopeudesta. Päätös on paras jättää ammattilaiselle ja pyytää neuvoa tänään.  

Lapsesi elämäntyyli

Vanhempana sinun on tärkeää edistää terveitä näkemistottumuksia, kuten ulkoilua ja kohtuullista ruutuaikaa. Jos lapsesi ei tarvitse myopian hallintaan tarkoitettuja linssejä vaan ainoastaan "normaalit" linssit, ZEISS SmartLife Young on erinomainen valinta – se on suunniteltu erityisesti sopimaan lasten yhteydessä olevaan elämäntapaan.

Lapsesi kasvot & kehykset

Myopian hallintaan tarkoitettujen linssien koko ja sijainti voivat vaikuttaa niiden toimivuuteen. Oikeat kehykset ja hyvä linssien sovitus ovat siksi todella tärkeitä. Kysy neuvoa optikoltasi.  

Paksuus & paino

Söpöjen kasvojen ei pitäisi joutua piilottelemaan paksujen, painavien silmälasien takana. Kysy optikoltasi laajasta linssimateriaalien ja taitekertoimien valikoimastamme – jotta silmälasit näyttäisivät ja tuntuisivat niin hyvältä kuin mahdollista.

Kestävyys & huolenpito

Paranna ZEISS-linssejä joukolla lisäetuja DuraVision®   -linssipinnoiteperheemme avulla. Kysy vaihtoehdoista optikoltasi.

Onko sinulla kysyttävää?

  • On normaalia, että lasten silmät muuttuvat heidän kasvaessaan. Lapsen näkö voi huonontua hänen näköjärjestelmänsä kehittyessä – riippumatta siitä, käyttääkö hän silmälaseja vai ei. Huomattava muutos näössä lyhyessä ajassa on merkki etenevästä myopiasta. Tässä tapauksessa hoidon puute voi aiheuttaa myopian nopeamman pahenemisen, erityisesti alle 7-vuotiailla lapsilla.4 Vaikka tavalliset yksiteholinssit eivät hidasta myopiaa, erikoissilmälasit voivat auttaa.

    Myopian hallintaan tarkoitetut linssit voivat tehdä tehtävänsä vain, jos ne ovat lapsesi kasvoilla. Varmista, että lapsesi käyttää niitä mahdollisimman paljon.

  • Valitettavasti lasten myopiaa ei ole mahdollista kumota, mutta onneksi sen hoitoon ja hallintaan on olemassa keinoja. Erikoissilmälasien, ortokeratologian, pehmeiden piilolinssien ja lääkkeiden kaltaisten ratkaisujen lisäksi elämäntavan muutoksilla voi olla merkitystä. Säännölliset tauot, lähinäköä edellyttävien tehtävien vähentäminen ja ulkoilu voi auttaa hidastamaan myopian etenemistä.

    Ota yhteyttä optikkoon parhaan ratkaisun löytämiseksi lapsellesi.

  • Myopiasta kärsivä näkee lähellä olevat kohteet selkeästi, mutta kaukana olevat kohteet näyttävät sumuisilta. Siksi sitä kutsutaan myös likitaittoisuudeksi tai likinäköisyydeksi. Myopiaa mitataan dioptreina, ja se merkitään miinusmerkillä (-). Lievä myopia sijoittuu välille -0.25...-2.00 dioptria ja kohtuullinen myopia välille -2.25...-5.00. Kaikki tapaukset, jotka ylittävät -5.00 dioptria luokitellaan vakavaksi myopiaksi, mikä tarkoittaa erittäin huonoa kaukonäköä.

  • 1

    Williams KM, Verhoeven VJ, Cumberland P, et al. Prevalence of refractive error in Europe: the European Eye Epidemiology (E(3)) Consortium. Eur J Epidemiol. 2015;30(4):305-315. doi:10.1007/s10654-015-0010-0.

  • 2

    Morgan IG, He M, Rose KA. Epidemic of pathologic myopia: What Can Laboratory Studies and Epidemiology Tell Us? Retina. 2017;37(5):989-997. doi: 10.1097/IAE.0000000000001272

  • 3

    Sankaridurg P, Tahhan N, Kandel H, Naduvilath T, Zou H, Frick KD, Marmamula S, Friedman DS, Lamoureux E, Keeffe J, Walline JJ, Fricke TR, Kovai V, Resnikoff S. IMI Impact of Myopia. Invest Ophthalmol Vis Sci. 28.4.2021;62(5):2.   

  • 4

    Sankaridurg PR, Holden BA. Practical applications to modify and control the development of ametropia. Eye (Lond). 2014 Feb;28(2):134-41. doi: 10.1038/eye.2013.255.

  • 5

    Morgan IG, Wu PC, Ostrin LA, Tideman JWL, Yam JC, Lan W, Baraas RC, He X, Sankaridurg P, Saw SM, French AN, Rose KA, Guggenheim JA. IMI Risk Factors for Myopia. Invest Ophthalmol Vis Sci. 2021;62(5):3. Németh J, Tapasztó B, Aclimandos WA, et al. Update and guidance on management of myopia. European Society of Ophthalmology yhteistyössä International Myopia Instituten kanssa. Eur J Ophthalmol. 2021;31(3):853-883.

  • 6

    Hong Kong Polytechnic University omistaa myönnetyt patentit (mukaan lukien kiinalaisen patentin: CN103097940) koskien rengasmaista samankeskistä linssiä myopian hallintaan, ja myönnetyt patentit on lisensoitu Carl Zeissille. Carl Zeiss aloitti vuonna 2021 kehittämään yhteistyössä Wenzhou Medical University -yliopiston kanssa MyoCare-linsseissä käytettävää uusinta teknologiaa, johon sisältyy sylinterimäisiä ja rengasmaisia taittavia elementtejä.

  • 7

    Alvarez-Peregrina C., et al. (2024, April 12-14). Vision, confort y tiempo de adaptacion a un nuevo diseno de lente oftalmica para el control de miopia [konferenssiesityksen abstrakti]. OPTOM 2024, Madrid, Spain.

  • 8

    Ohlendorf, A., et al. (2024, May 5-9). Myopia control efficacy through Emmetropic Progression Ratio:1-year of spectacle wear with cylindrical annular refractive elements (CARE) [konferenssiesityksen abstrakti]. Association for Research in Vision and Opthalmology (ARVO) -yhdistyksen vuosikokous, Seattle, WA, Yhdysvallat. Emmetrooppinen etenemissuhde 7–12-vuotiailla lapsilla, sillä otoksen koko 6- ja 13-vuotiaiden lasten osalta oli pieni. Jos otetaan huomioon koko 6–13-vuotiaiden lasten otos, ZEISS MyoCaren emmetrooppinen etenemissuhde oli 71 %.

  • 9

    Kuvat ovat vain havainnollistamista varten, eivätkä ne ole tarkka esitys tuotteesta.

  • 10

    Gwiazda JE, Hyman L, Norton TT, et al. Accommodation and related risk factors associated with myopia progression and their interaction with treatment in COMET children. Invest Ophthalmol Vis Sci.2004;45:2143–2151.

  • 11

    Hyväksymistestauksen tarkoituksena on määrittää ja vahvistaa kohderyhmän (myooppiset lapset) käyttäjien hyväksyntä, tyytyväisyystaso ja sopeutuminen ZEISS MyoKids -silmälasilinsseihin, n = 252 myooppista lasta, joita valvoi Hong Kong Polytechnic University -yliopisto, Hong Kong ja Sun Yat-Sen University -yliopiston silmäterveyden näköosasto, Guangzhou, Kiina, 2017.

  • 12

    Schilling T, Ohlendorf A, Varnas SR, Wahl S. Peripheral design of progressive addition lenses and the lag of 57 accommodation in myopes. Invest Ophthalmol Vis Sci. 2017; 58:3319–3324. DOI:10.1167/ iovs.17-21589